Pakkauksen ulkoasun uudistaminen

  • Blogi
Pakkauksen ulkoasu

Pakkauksen ulkoasu – milloin / kuinka uudistaa?

Kasvavassa yrityksessä sen varmistaminen, että tuotteesi pysyy tuoreena kuluttajan mielessä, on jatkuva tehtävä. Kuitenkin, tehtävässä on mahdollista onnistua pitämällä ulkoasu pakkauksissasi tuoreena ja toimivana.

Samalla kun uudistat vanhat pakkaustuotteet ja muovikassit, houkuttelet uusia asiakkaita ja herätät uudelleen kiinnostuksen vanhoissa asiakkaissa.

Pakkauksen uudistaminen voi sisältää designin parantelua tai käytettävyyden parantamista.

Ennen kuin päätät pakkausuudistuksesta, ole selkeä sen suhteen mitä haluat saavuttaa. Liian monta uudistusta lyhyen ajan sisällä voi hämmentää asiakkaita ja tehdä tuotteesi tunnistamisen vaikeammaksi. Kannattaa miettiä myös kuluja, joita uudistamisesta aiheutuu.

Tee taustatyö

Sinun tulee tietää mikä mielikuva markkinoilla on tuotteestasi tällä hetkellä. Pakkausta, kangaskasseja tai paperikasseja uudistettaessa tulee vihjeitä etsiä sekä markkinoilta että kilpailijoilta.

Kun asiakas näkee tuotteesi, sen tulisi myydä itse itsensä, niinpä pakkauksen tulee heijastella yrityskuvaa, olla erottuva ja katseenvangitseva.

Pakkauksen ulkoasu

Pakkauksen ulkoasu

Pidä kiinni olennaisesta

Kuten mikä tahansa tuote, pakkauksen ulkoasu tulee sille ominaisten elementtien kera, jotka tulee ottaa huomioon uudistuksessa. Tässä joitakin seikkoja, jotka huomioida:

  • vahva logo
  • värit
  • tekstin luettavuus
  • tuotteen edut ja pääpiirteet
  • käyttöohjeet
  • asiakaspalvelun yhteystiedot

Nykyisin, ihmiset etsivät parasta mahdollista tuotetta tarpeisiinsa, joten tuotepakkauksen ulkoasu tulee heijastella tuotteen asemaa markkinoilla. Onko tuotteesi massatavaraa vai erikoisbrändi, joka kilpailee laadukkuudessa? Fontit, logot ja värit vaikuttavat kaikki eri tavoin, joten keskittyminen kohderyhmääsi auttaa sinua uudistamisprosessissasi myös.

Keskity käytettävyyteen

Tuote, jota on vaikea käyttää, on tuskallinen kuluttajalle – siispä päähuomion tulisi kiinnittyä aina pakkauksen käytettävyyteen. Kuvat pakkauksessa auttavat, mutta paranneltu käytettävyys usein saa brändin erottumaan asiakkaiden mielessä.

Avain on lisätä arvoa tuoteeseen. Koska ihmiset leikkaavat kulujaan, on vakuutettava heidät siitä, että juuri sinun tuotteesi on paras vaihtoehto, ja yksi tapa tähän on huolehtia pakkauksen helposta käytettävyydestä. Esimerkiksi, voit pakata tuotteesi uudelleenkäytettävään materiaaliin, jossa tuote säilyy ja joka voidaan käyttää johonkin muuhun myöhemmin.

Jos sinulla on vähittäismyyntiin kuuluva tuote, toimivuus iittyy myös siihen kuinka tuotteesi asettuu kauppiaan hyllyille ja rekkeihin. Vaikkakin sen on yhä oltava houkutteleva, pakkauksen tulee myös ennen kaikkea olla linjassa kauppiaan ja kuluttajan tarpeisiin nähden.

Aseta deadlinet

Yksi olennainen asia uudistuksessa on projektin aikataulujen seuranta. Suunnittele työvaiheet etukäteen, jotta pysyt aikataulussa. Projektin aikajana auttaa uuden / uudistetun pakkauksesi viimeistelyssä ajallaan ja budjetin rajoissa.

Tehtävät, jotka uudistamiseen liittyvät:

  • kehitä designia ja käytettävyyttä
  • selvitä määrät, joita tuotantoon tarvitaan
  • graafinen suunnittelu
  • vedoksen hyväksyminen
  • pakkauksen tuottaminen
  • markkinointisuunnitelman kehittäminen
  • julkistaminen

Lopultakin, jokaisen yrityksen on uudistettava pakkauksiaan koko tuotteen elinkaaren ajan. Asioiden pitäminen tuoreena, oleellisena ja houkuttelevana asiakkaille on haaste. Vaikuttavat pakkaustuotteet auttavat yritystä päihittämään ulkoasu kilpailijat ja valloittamaan uusia markkina-alueita.